Näytetään tekstit, joissa on tunniste hevonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hevonen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

#17 Pikku pomppuja

Tervehdys kaikki! Tänään aamusta olin siis ratsastamassa Dulilla, ja aion nyt siis kertoa mitä me tehtiin.
Eli aluksi me tietenkin verkattiin ja sitten alettiin tekemään ympyröitä. Ympyröillä Duli niin sanotusti jäi nojaamaan ohjaan mutta sain sen kyllä sitten lopuks kunnolla hereille. Ympyröiden jälkeen alettiin hiomaan väistöjä. Duli kun on länkkäri hevonen niin sille nää väistöt ei oo niin tuttuja joten mentiin niitä sitten vähän aikaa kunnes ne onnistu hyvin. Väistöjen lisäksi tehtiin avotaivutuksia ja Duli kuunteli kyllä ihan hyvin. Avot ja väistöt meni kyllä ihan hyvin, itse asiassa paremmin kun olisin itse aatellut.
Sitten me alettiin hyppäämään.


Hypyt meni yllättävän hyvin. Duli ei oo hirveesti hypänny ja ei myöskään oo kauheesti mitään este taustaa joten, Dulille nää hypyt teki myös ihan hyvää.





Omaa istuntaa ois voinu pikkasen parantaa mutta, virheitä sattuu. Duli näytti tykkäävän kyllä hypyistä ja saatiin molemmille taas kerran hyvää treeniä. ;)
 Toivottavasti tykkäsitte ja kaikille hyvää juhannusta hiukan myöhässä. :)

torstai 15. kesäkuuta 2017

#16 Back to business!

Moikka taas pitkästä aikaa! En oo nyt käynyt ratsastamassa Dulia vähään aikaan kiireiden takia, mutta kävin Soxia ratsastamassa minun serkun kanssa. Eli nyt kirjotan siis meidän tunnista.
Minulla ei nyt ole yhtään ratsastus kuvaa, mutta laitan nyt muita kuvia ratsastuskuvien siasta.


Tässä me pestään Soxsia.

Aluksi me tietenkin alkuverkattiin ja siis verkaksi me ratsastettiin ympyröitä ja sit siirtymisiä. Verkkojen jälkeen alettiin ratsastaa maapuomeja kahdeksikossa. Eli puomeja oli neljä ja kaksi puomia oli toisella kokorataleikkaajalla ja toiset kaksi sitten toisella. Elikkäs me aloitettiin menemällä puomit ravissa. Pidettiin heviset rauhallisina ja hiljaisina. Tehtiin sama juttu niin moneen kertaan että molemmat meistä saatiin hevonen keskelle puomia ja menemään rauhassa ja molemmat ratsasti hevoset kulmiin. Seuraavana mentiin tämä sama laukassa. Me aloitettiin vasempaan kierrokseen ja kahden ensimmäisen puomin jälkeen vaigdettiin laukka oikeaan ja mentiin kaksi viimeistä puomia, sitten kahden viimeisen puomin jälkeen vaihdettiin laukka takaisin vasempaan laukkaan.



Soxsi kun on nopea hevonen ja kulkee eteenpäin niin poika ei välillä malta kuunnella ja nostaa oikeaa laukkaa, joten tämä tehtävä oli ihan kiva meille kahdelle.
 Puomien jälkeen ravailtiin vähäsen ja tehtiin ympyröitä. Tämän kertainen tunti oli hiukan rennompi mitä normaalisti mutta kunhan sitä ratsastamaan pääsee pienen tauon jälkeen.
Tunnin jälkeen sitten pestiin hevoset kuumuuden takia ja kävin näyttämässä serkulleni vähän paikkoja. Ensi kerralla sitte toivotaan että tulee materiaalia kun minä ja duli hypätään. Hypättiin tossa vähän aikaa sitten Dulin kanssa ja Duli näytti tykkäävän hommasta joten pyydän että jos joku voisi tulla kuvailemaan.
 Mutta laittakaas kommenteissa mitä piditte ja minkä laisia juttuja haluaisitte kuulla. Kiitos kun luit!



lauantai 3. kesäkuuta 2017

#15 Summer Bucket List 2017

Moikka! Oon nyt innostunu kirjoittamaan postauksia enemmän joten saatte nyt enemmän materiaalia. Mutta siis mennään asiaan eli ajattelin kesän kunniaksi tehdä Summr Bucket List postauksen. Ja laittakaahan sitten kommentteihin mitä teillä on ideana tehdä kesällä, ja luen tietenkin kaikki kommentit. :) Tämän vuoden listaan ajattelin tehdä asioita joita minä voi helposti toteuttaa, ja tänä vuonna teen 20 asiaa.

1. Ratsasta Brownilla ( Brown asuu samalla yksityistallilla kuin Duli ja on myös Dulin paras kaveri)

Brown
2. Hyppää
3. Juoksuta
4. Mene ilman satulaa Dulilla
5. Käy kuvaamassa Dulia
6. Rastasta Soxilla
7. Käy pitkä maasto

8. Ratsasta 5 western kisarataa yhdessä tunnissa
9. Ratsasta temppurata
10. Maastakäsittele
11. Käy lenkillä
12. Aja pyörällä
13. Ui paljon
14. Luonto kuvaa


15. Käy kavereilla 
16. Pidä kotipäivä
17. Syö uutta jätskimakua
18. Opiskele
19. Kuuntele musiikkia
20. PIDÄ HAUSKAA!!

Tässä oli minun Summer Bucket List 2017. Toivottavasti tykkäsitte ja Hyvää kesää!!




keskiviikko 31. toukokuuta 2017

#14 Dulin liikutus ja hoito rutiini

Juu, kuin otsikosta näkyy, kävin siis liikuttamassa Dulia ja halusin kertoo vähän mitä minä yleensä teen Dulin kanssa ennen ja jälkeen ratsastuksen.

Alkuun tietenkin kun tullaan tallille niin otan heppanamun ja Dulin riimun ja haen Dulin. Minä tietenkin ihan normaalisti harjaan,katon kaviot, satuloin ja suitsin. Ennen suitsimista minä laitan omat kamat päälle ja sitten suitsin. Varustuksen jälkeen menen kentälle ja kentällä sitten kiristän satulavyön ja laitan jalustimet sopiviksi. 


Satulavyön ja jalustimien tarkastuksen jälkeen nousen selkään ja kävelen noin 3-4 kierrosta. Kävelemisen jälkeen alotan lämmittelyn eli ravailen ja teen voltteja. Ravailun jäleen me sitten nostetaan laukka ja laukataan yleensä pari laukkaympyrää. Joku on joskus kysynyt että ratsastetaanko täällä kahdella vai yhdellä kädellä? Minä ratsastan yleensä Dulilla yhdellä kädellä mutta jos Duli on tosi itseppäisellä päällä niin kyllä minä sitten kahta kättä käytän. 
Alku verkkojen jälkeen minä ja Duli kävellään vähäsen. Yleensä olen edellisenä iltana vähän suunnitellut mitä oikein tekisin Dulin kanssa. Yleensä tehdään tällaisia wastern kisa ratoja. 


Kun ollaan molempien mielestä menty tarpeeksi niin otan vielä noin kaksi kierrosta ravia ja sitten kävelen loppu käynnit. Sitten kun vielä ollaan kentällä tulen alas selästä. Sitten otan Dulilta varusteet pois ja annan sille toisen heppanamun. Varusteiden pois oton jälkeen katon jos Dulilla on hiki ja jos on niin pesen Dulin. Pesun jälkeen kuivaan ekstra vedet pois, ja harjaan Dulin viellä kerran. Harjauksen jälkeen suihkutan kärpäs suihkeen (fly spray).  Tämän jälkeen katson että kaikki on kunnosse eikä ole mitään hiertymiä tai vastaavaa ja sitten vien takaisin tarhaan.

Tuossa oli minun ja Dulin ratsastus/hoito rutiini. :) Toivottavasti tykkäsit!

maanantai 29. toukokuuta 2017

#12 Hoitohevonen

Anteeksi mun epäaktiivisuus. Mut tänään mul on aiheena mun hoito hevonen.
Eli tää hevonen asuu yksityis tallilla ja käyn sitä itsenäisesti ratsastamassa mun kaverin kanssa.Tän hevosen nimi on siis Duli. Duli on 22 vuotias Paint ruuna ja on tosi vauhdikas tykkää siis mennä lujaa. Me tykätään Dulin kanssa käydä maastoilemassa ja tän takia yritetäänkin mennä nyt useemmin maastoon.
Dulilla käyn siis ratsastamassa about 2-4 kertaa viikossa. Riippuu vähän muista menoista. Alotin siis Dulilla ratsastamisen jossain huhtikuun loppupuolella. Itte tykkään dulista tosi paljon.
Duli on myös tosi opetttavainen hevonen itte oon oppinu paljon Dulilta.


Tässä on kuva musta ja mun kaverista kun oltiin maastossa mun kaverin äidin ja mun kaverin kaa. Mä ja duli ollaan tossa kuvassa vasemmalla. Ja mun kaveri siis ratsastaa muulilla. Mut siis me käytiin about tunnin maasto ja me laukkailtiin dulin kanssa aika paljon tuolla maastossa meinaan Dulilla oli kyllä energiaa kun käytiin maastossa.

Dulista tulee kyllä postauksia nyt useamminkin että tämä ei jää viimeseksi. :)
-Dina-






lauantai 31. joulukuuta 2016

#10 Vuosi 2016 kuvina

Tässä teille kuvapostas vuodesta 2016!


























Siinä oli vähän kuvia vuodelta 2016!

Kiitos kun luit ja kommailkaa alas. ;)







perjantai 7. lokakuuta 2016

#7 Infoa ja 10 faktaa musta

Terve kaikki pitkästä aikaa!! Oon nyt käyny monta kertaa ratsastamassa ja kaikki kerrat on menny ihan sika hyvin! Muuten pistäkääs kommenttia millassia postauksia haluatte tänne?

Oon nyt ajatellu  tähän alkuu vaikka 10 Faktaa minusta tai kysymyspostauksen. Joten ensin pyytäisin että laitatte kysymyksiä liityen mun hevosharrastukseen ja lännenratsastukseen.
  Ja nyt.....
..kerron ne 10 faktaa musta!
  1. Mä oon Dina
  2. Rakastan eläimiä
  3. Käyn tällä hetkellä amerikkalaista koulua
  4. Ratsastan tällä hetkellä länkkää( osaan ratsastaa myös enkulla koulua ja osaan hypätä)
  5. Mulla ei oo lemmikkejä
  6. Tykkään piirtämisestä
  7. Oon myös keppariharrastajia
  8. Rakastan kavereiden kanssa olo
  9. Tykkään pelata ja olla puhelimella
  10. Osaan puhua neljää kieltä (suomi, enkku,saksa,ranska)
Tossa oli nyt 10 faktaa musta ja kysymyksiä tulemaan!

Maailman söpöin villiheppa!! <3

maanantai 11. heinäkuuta 2016

#6 Ratsastus asiaa

Eli mä olen käyny jo kahella ratsastus tunnilla sillein että en ole saanut kuvia sieltä, joten, kirjotan Nyt vähän mitä me ollaan tehty ja laitan jotain vanhoja kuvia.


Eli nää kuvat on vanhoista postauksista.

Mutta ollaan siis pujoteltu, tehty paljon pieniä ja nopeita ympyröitä, laukasta pysähdyksiä ja peruutuksia. Eli tämän hevosen nimi kirjoitetaankin Sox eikä Socks. ;)
Olen nyt mennyt paljon Soxsilla ja meillä on menny hyvin. Vime tunnilla se ei vähän jaksanu keskittyä laukan nostoihin joten se nosti kaksi kertaa väärän laukan. Muuten meillä on menny super hyvin.
Yritän olla nopea ja kirjoittaa yhden postauksen Los Angelesin matkasta koska menemme ensi viikonloppuna Losiin hakemaan vieraamme. Joten nyt yritän muistaa ja ehtiä. :)
Mutta tämmöstä. Toivottavasti piditte! Moikka!! 




perjantai 17. kesäkuuta 2016

#2 Ratsastamassa

Tänään kävin ratsastamassa esteitä. Ratsastin Socksilla. Sen nimi tulee siitä kun sillä on joka jalassa sukat. Mutta siis yleensä olen mennyt lännensatulalla, mutta nyt kun hypättiin niin kaikki menivät englantilaisella satulalla. Hyppäsimme pientä, koska hyppäsimme ensimmäistä kertaa sillä tallilla. Tunnilla oli kaksi muuta suomalaista. Mutta nyt kuviin.

Tässä olemme kääntämässä tehtävälle.
Elikkä tehtävä suoritettiin niin, että ensin tuliin ravipuomit ja sen jälkeen ristikko ravissa ja toinen ristikko perään laukassa.
Tässä tulemme viimeistä ristikkoa.
Kääntämässä voltilta tehtävälle.

Ennen estetehtävää tultiin vain ravipuomeja.

Tässä kuva vielä kun halaan Socksia. Ratsastustunti kesti tunnin. Ensi torstaina taas. Lähettäkää postaus toiveita.
Ensi postaukseen!

torstai 16. kesäkuuta 2016

#1 Blogin aloitus

Olet saapunut blogiin nimeltä Laukaten uusiin seikkailuihin. Blogiin olisi tarkoistus kirjoittaa minun eli Dinan hevoskuulumisia ja Californian seikkailuista. Olen siis tällä hetkellä Californiassa asuva suomalainen tyttö. Rakastan ylikaiken hevosia. Minulla on myös toinen blogi nimeltä timanttikengän talli. Mutta toivottavasti pidätte postauksista. Tervetuloa hevostelun matkaan.
Tässä on villihevostarhoilta kuva yhdestä hevosesta.