torstai 15. kesäkuuta 2017

#16 Back to business!

Moikka taas pitkästä aikaa! En oo nyt käynyt ratsastamassa Dulia vähään aikaan kiireiden takia, mutta kävin Soxia ratsastamassa minun serkun kanssa. Eli nyt kirjotan siis meidän tunnista.
Minulla ei nyt ole yhtään ratsastus kuvaa, mutta laitan nyt muita kuvia ratsastuskuvien siasta.


Tässä me pestään Soxsia.

Aluksi me tietenkin alkuverkattiin ja siis verkaksi me ratsastettiin ympyröitä ja sit siirtymisiä. Verkkojen jälkeen alettiin ratsastaa maapuomeja kahdeksikossa. Eli puomeja oli neljä ja kaksi puomia oli toisella kokorataleikkaajalla ja toiset kaksi sitten toisella. Elikkäs me aloitettiin menemällä puomit ravissa. Pidettiin heviset rauhallisina ja hiljaisina. Tehtiin sama juttu niin moneen kertaan että molemmat meistä saatiin hevonen keskelle puomia ja menemään rauhassa ja molemmat ratsasti hevoset kulmiin. Seuraavana mentiin tämä sama laukassa. Me aloitettiin vasempaan kierrokseen ja kahden ensimmäisen puomin jälkeen vaigdettiin laukka oikeaan ja mentiin kaksi viimeistä puomia, sitten kahden viimeisen puomin jälkeen vaihdettiin laukka takaisin vasempaan laukkaan.



Soxsi kun on nopea hevonen ja kulkee eteenpäin niin poika ei välillä malta kuunnella ja nostaa oikeaa laukkaa, joten tämä tehtävä oli ihan kiva meille kahdelle.
 Puomien jälkeen ravailtiin vähäsen ja tehtiin ympyröitä. Tämän kertainen tunti oli hiukan rennompi mitä normaalisti mutta kunhan sitä ratsastamaan pääsee pienen tauon jälkeen.
Tunnin jälkeen sitten pestiin hevoset kuumuuden takia ja kävin näyttämässä serkulleni vähän paikkoja. Ensi kerralla sitte toivotaan että tulee materiaalia kun minä ja duli hypätään. Hypättiin tossa vähän aikaa sitten Dulin kanssa ja Duli näytti tykkäävän hommasta joten pyydän että jos joku voisi tulla kuvailemaan.
 Mutta laittakaas kommenteissa mitä piditte ja minkä laisia juttuja haluaisitte kuulla. Kiitos kun luit!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti