Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sox. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sox. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. kesäkuuta 2017

#16 Back to business!

Moikka taas pitkästä aikaa! En oo nyt käynyt ratsastamassa Dulia vähään aikaan kiireiden takia, mutta kävin Soxia ratsastamassa minun serkun kanssa. Eli nyt kirjotan siis meidän tunnista.
Minulla ei nyt ole yhtään ratsastus kuvaa, mutta laitan nyt muita kuvia ratsastuskuvien siasta.


Tässä me pestään Soxsia.

Aluksi me tietenkin alkuverkattiin ja siis verkaksi me ratsastettiin ympyröitä ja sit siirtymisiä. Verkkojen jälkeen alettiin ratsastaa maapuomeja kahdeksikossa. Eli puomeja oli neljä ja kaksi puomia oli toisella kokorataleikkaajalla ja toiset kaksi sitten toisella. Elikkäs me aloitettiin menemällä puomit ravissa. Pidettiin heviset rauhallisina ja hiljaisina. Tehtiin sama juttu niin moneen kertaan että molemmat meistä saatiin hevonen keskelle puomia ja menemään rauhassa ja molemmat ratsasti hevoset kulmiin. Seuraavana mentiin tämä sama laukassa. Me aloitettiin vasempaan kierrokseen ja kahden ensimmäisen puomin jälkeen vaigdettiin laukka oikeaan ja mentiin kaksi viimeistä puomia, sitten kahden viimeisen puomin jälkeen vaihdettiin laukka takaisin vasempaan laukkaan.



Soxsi kun on nopea hevonen ja kulkee eteenpäin niin poika ei välillä malta kuunnella ja nostaa oikeaa laukkaa, joten tämä tehtävä oli ihan kiva meille kahdelle.
 Puomien jälkeen ravailtiin vähäsen ja tehtiin ympyröitä. Tämän kertainen tunti oli hiukan rennompi mitä normaalisti mutta kunhan sitä ratsastamaan pääsee pienen tauon jälkeen.
Tunnin jälkeen sitten pestiin hevoset kuumuuden takia ja kävin näyttämässä serkulleni vähän paikkoja. Ensi kerralla sitte toivotaan että tulee materiaalia kun minä ja duli hypätään. Hypättiin tossa vähän aikaa sitten Dulin kanssa ja Duli näytti tykkäävän hommasta joten pyydän että jos joku voisi tulla kuvailemaan.
 Mutta laittakaas kommenteissa mitä piditte ja minkä laisia juttuja haluaisitte kuulla. Kiitos kun luit!



lauantai 3. kesäkuuta 2017

#15 Summer Bucket List 2017

Moikka! Oon nyt innostunu kirjoittamaan postauksia enemmän joten saatte nyt enemmän materiaalia. Mutta siis mennään asiaan eli ajattelin kesän kunniaksi tehdä Summr Bucket List postauksen. Ja laittakaahan sitten kommentteihin mitä teillä on ideana tehdä kesällä, ja luen tietenkin kaikki kommentit. :) Tämän vuoden listaan ajattelin tehdä asioita joita minä voi helposti toteuttaa, ja tänä vuonna teen 20 asiaa.

1. Ratsasta Brownilla ( Brown asuu samalla yksityistallilla kuin Duli ja on myös Dulin paras kaveri)

Brown
2. Hyppää
3. Juoksuta
4. Mene ilman satulaa Dulilla
5. Käy kuvaamassa Dulia
6. Rastasta Soxilla
7. Käy pitkä maasto

8. Ratsasta 5 western kisarataa yhdessä tunnissa
9. Ratsasta temppurata
10. Maastakäsittele
11. Käy lenkillä
12. Aja pyörällä
13. Ui paljon
14. Luonto kuvaa


15. Käy kavereilla 
16. Pidä kotipäivä
17. Syö uutta jätskimakua
18. Opiskele
19. Kuuntele musiikkia
20. PIDÄ HAUSKAA!!

Tässä oli minun Summer Bucket List 2017. Toivottavasti tykkäsitte ja Hyvää kesää!!




lauantai 31. joulukuuta 2016

#10 Vuosi 2016 kuvina

Tässä teille kuvapostas vuodesta 2016!


























Siinä oli vähän kuvia vuodelta 2016!

Kiitos kun luit ja kommailkaa alas. ;)







tiistai 11. lokakuuta 2016

#8 Näin syntyy postaus

Terve kaikille!
Tänään teen hiukan erikoisempaa materiaalia. Postuksessa kerron siis kuinka teen teille postauksen.

Ja tämä postaus on nyt kuvaton mutta ehkä jonkun pikku kuvan voin tuonne loppuun laittaa.
  1.  Eli aloitan postauksen tekemisen sillä että siirrän kuvat jos joku on niitä ottanut tai suunnitelen postauksen jonnekkin vihkoon.   
2. Sitten tulen blogiin ja kirjaudun sisään.
3. Katson nopeasti kuinka paljon käviöitä on käynyt. 
4. Sen jälkeen painan painiketta "luo uusi blogi teksti" tai joku sellainen painike se on.
5. Mietin mikä sopisi blogin otsikoksi tai jos se on minulla valmiina niin kirjoitan sen.
6. Sitten aloitan itse postauksen kirjoittamista.
7.Kuvia lisäilen satunnaisesti niinkuin varmaan olette huomanneet.
8. Kun uusi teksti on valmis luen sen kerran läpi ettei kirjoitus virheitä ole tullut ja sen jälkeen lisään tunnisteet.
9. Jos teksti jää kesken tallennan sen ja jatkan myöhemmin.
10. Kun tunnisteet ovat valmiit ja olen käynyt tekstin läpi niin voin julkaista sen.

Tässä tämä nyt oli. Muuten jos joku ihmettelee miksi en muokkaa kuvia millään ohjelmalla niin vastaus on se että minulla ei ole mitään kunnon ohjelmaa jolla muokata tai toinen on se että minulla ei vaan riitä aika tai en vain jaksa muokata kuvia joten saatte kuvat sellaisena miten ne on otettu.
 Mutta siine tällainen postaus! Muistakaa toivoa postauksia ja laittakaa kysymyksiä kyssäri postaukseen!
 Kiitos kun luit!


maanantai 11. heinäkuuta 2016

#6 Ratsastus asiaa

Eli mä olen käyny jo kahella ratsastus tunnilla sillein että en ole saanut kuvia sieltä, joten, kirjotan Nyt vähän mitä me ollaan tehty ja laitan jotain vanhoja kuvia.


Eli nää kuvat on vanhoista postauksista.

Mutta ollaan siis pujoteltu, tehty paljon pieniä ja nopeita ympyröitä, laukasta pysähdyksiä ja peruutuksia. Eli tämän hevosen nimi kirjoitetaankin Sox eikä Socks. ;)
Olen nyt mennyt paljon Soxsilla ja meillä on menny hyvin. Vime tunnilla se ei vähän jaksanu keskittyä laukan nostoihin joten se nosti kaksi kertaa väärän laukan. Muuten meillä on menny super hyvin.
Yritän olla nopea ja kirjoittaa yhden postauksen Los Angelesin matkasta koska menemme ensi viikonloppuna Losiin hakemaan vieraamme. Joten nyt yritän muistaa ja ehtiä. :)
Mutta tämmöstä. Toivottavasti piditte! Moikka!!