Näytetään tekstit, joissa on tunniste tehtävä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tehtävä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

#21 Takaisin Suomessa ja ratsastelua

Tervehdys pitkästä aikaa! Ihmettelitte varmaan taas mihin olen kadonnut.  Olen siis suomessa ja käynyt jo tunneilla säännöllisesti ja nyt tulee hieman kuvia yhdeltä tunnilta ja kerron viime tunnin tehtävistä.

Elikkäs tietenkin verkkasimme ensiksi ja tehtiin ihan ravi ympyröitä ja ratsastettiin kesikihalkasiaa.



Menin siis Donitsi nimisellä ponilla joka näkyy tässä kuvassa. Verkan jälkeen alettiin tulemaan keskihalkaisiaa avojen kanssa. Elikkäs tultiin tätä ensin käynnissä ja sitten ravissa.



Tämän jälkeen tultiin samaa tehtävää mutta avot tehtiin päinvastaisessa suunnassa, eli jos tultiin vasemalta turpa kääntyi hiukan oikealle ja niin edelleen. 


Viimeisenä tehtävänä oli tulla keskihalkaisialle ravissa ja tehdä avoa ja nostaa keskihalkaisian lopussa avosta laukka, tämä tehtävä tuotti hiukan vaikeuksia Donitsille kuuntelussa kun Donitsi on hiukan laiska joten se tuotti hieman vaikeuksia meille molemmille, mutta selvisimme kuitenkin. Tämän tehtävän jälkeen otimme vielä loppuravit ja samalla asetimme aina joka pitkällä sivulla hiukan ulos. Tunti meni ihan hyvin mutta olisi voinut mennä paremminkin. 

Tällaista sitten meillä on tunneilla. Kommentoikaa jos tykkäsitte ja kiitos kuvista Altti Nuuttila! Kiitos kun luit!




torstai 15. kesäkuuta 2017

#16 Back to business!

Moikka taas pitkästä aikaa! En oo nyt käynyt ratsastamassa Dulia vähään aikaan kiireiden takia, mutta kävin Soxia ratsastamassa minun serkun kanssa. Eli nyt kirjotan siis meidän tunnista.
Minulla ei nyt ole yhtään ratsastus kuvaa, mutta laitan nyt muita kuvia ratsastuskuvien siasta.


Tässä me pestään Soxsia.

Aluksi me tietenkin alkuverkattiin ja siis verkaksi me ratsastettiin ympyröitä ja sit siirtymisiä. Verkkojen jälkeen alettiin ratsastaa maapuomeja kahdeksikossa. Eli puomeja oli neljä ja kaksi puomia oli toisella kokorataleikkaajalla ja toiset kaksi sitten toisella. Elikkäs me aloitettiin menemällä puomit ravissa. Pidettiin heviset rauhallisina ja hiljaisina. Tehtiin sama juttu niin moneen kertaan että molemmat meistä saatiin hevonen keskelle puomia ja menemään rauhassa ja molemmat ratsasti hevoset kulmiin. Seuraavana mentiin tämä sama laukassa. Me aloitettiin vasempaan kierrokseen ja kahden ensimmäisen puomin jälkeen vaigdettiin laukka oikeaan ja mentiin kaksi viimeistä puomia, sitten kahden viimeisen puomin jälkeen vaihdettiin laukka takaisin vasempaan laukkaan.



Soxsi kun on nopea hevonen ja kulkee eteenpäin niin poika ei välillä malta kuunnella ja nostaa oikeaa laukkaa, joten tämä tehtävä oli ihan kiva meille kahdelle.
 Puomien jälkeen ravailtiin vähäsen ja tehtiin ympyröitä. Tämän kertainen tunti oli hiukan rennompi mitä normaalisti mutta kunhan sitä ratsastamaan pääsee pienen tauon jälkeen.
Tunnin jälkeen sitten pestiin hevoset kuumuuden takia ja kävin näyttämässä serkulleni vähän paikkoja. Ensi kerralla sitte toivotaan että tulee materiaalia kun minä ja duli hypätään. Hypättiin tossa vähän aikaa sitten Dulin kanssa ja Duli näytti tykkäävän hommasta joten pyydän että jos joku voisi tulla kuvailemaan.
 Mutta laittakaas kommenteissa mitä piditte ja minkä laisia juttuja haluaisitte kuulla. Kiitos kun luit!



keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

#4 Ratsastusta

Tämä postaus tulee nyt vähän myöhässä koska viime ratsastus tuntini oli viimeviikon torstaina. Mutta menin siis sillonki Socksilla. Mutta mennään kuviin. 
Tässä tulemme puomia.
Menemme tiukan käännöksen jälkeisielle puomi tehtävälle.
Socks 
Odotamme vuoroa tehtävälle.
En muista enää tarkalleen ehtävää mitä teimme, mutta teimme ainakin pujottelua ja puomeja.
Tässä meitä ohjastetaan tehtävälle. 


Mutta tässä tämmöinen postaus. Ja nähdään toden näköisesti huomisen postauksessa. :)








perjantai 17. kesäkuuta 2016

#2 Ratsastamassa

Tänään kävin ratsastamassa esteitä. Ratsastin Socksilla. Sen nimi tulee siitä kun sillä on joka jalassa sukat. Mutta siis yleensä olen mennyt lännensatulalla, mutta nyt kun hypättiin niin kaikki menivät englantilaisella satulalla. Hyppäsimme pientä, koska hyppäsimme ensimmäistä kertaa sillä tallilla. Tunnilla oli kaksi muuta suomalaista. Mutta nyt kuviin.

Tässä olemme kääntämässä tehtävälle.
Elikkä tehtävä suoritettiin niin, että ensin tuliin ravipuomit ja sen jälkeen ristikko ravissa ja toinen ristikko perään laukassa.
Tässä tulemme viimeistä ristikkoa.
Kääntämässä voltilta tehtävälle.

Ennen estetehtävää tultiin vain ravipuomeja.

Tässä kuva vielä kun halaan Socksia. Ratsastustunti kesti tunnin. Ensi torstaina taas. Lähettäkää postaus toiveita.
Ensi postaukseen!